Kadulle se heitettiin,
ypöyksin hyljättiin.
Ei kuultu itkua pienen,
kun tolppaan kiinni sidottiin.
Kuka kumma taakseen jätti sen?
Pitkän yön kolean
haukkuu koirat takaa aidan komean.
Yksinäinen vain pelkää
ei uskalla kääntää edes selkää.
Mut lopulta onneks aamu koittaa
valo jo pimeydenkin voittaa.
Kuuluu ääni askeleiden
avaa silmät varoen.
Nostetaan syliin lämpöiseen
Ääni sanoo älä pelkää, pian pääset sänkyyn
pehmoiseen.
Pieni kasvaa isoksi
syntyy aivan uudeksi.
Vähän puree aluksi.
Saa oman sängyn, hyvää ruokaa,
Oi lisää mulle sitä tuokaa!
Pikkuinen jo uneen huokaa.
Ennen oli pienenläntä,
nyt vain kasvaa pitkä häntä!
Komea poika, niin ne sanovat
ja samalla rapsutuksia antavat.
Ihmiseen jo luottaa tää,
josko koti oma sille löytyis,
ettei tänne turhaks jää.
Seuraavaksi siru nahan alle,
passi oma, et pääsee koira tääkin taivahalle.
Koppaan sullotaan,
päätä taputetaan
ja onnea toivotetaan.
Kopassa on pimeää
ja kylmää
pelottaa ja hirvittää.
Meteli on aikamoinen.
Muistuu mieleen pelot hylkäämisen.
Mut onneksi ei oo matka pitkä,
ovi aukeaa vaan edessä on mitkä??
Kädet vieraan ihmisen.
En ole varma haluanko ulos vaiko en.
Tuolla sittenkin on naama tuttu,
aivan oikealta tuoksuva nuttu!
Halaan, pussaan, nuolen kasvot.
Mut miksi mua noin hassusti katsot?
Viitot ja sanot katso tuonne!
Täs o Salvador, täs o Minttu.
Molemmil o vähä rimppakinttu.
Minttu, tää uusi tuttavuus,
On kovin innossaan.
Ihan ku olis kuolaakin suus.
Se lähtee mua kuljettamaan,
hyvä ku ehdin hyvästit heiluttamaan.
Arvaan jo pikku hiljaa sen,
tää on uusi alku,
uusi elämä.
Tästä alkaa meidän yhteinen
taival vaikea, mut onnellinen.
Automatka kotiin alkaa,
makaan rauhassa ja nuolen jalkaa.
Saan syötäväksi ihanan luun.
Onko ne varmoja et haluavat munt,
etteivät vaan jonkun muun??
Koti.
Tuo sana ihmeellinen.
Pian pääset kotiin omaan.
Koskaan sua hylkää en.
Ei vie sua mikään katuojaan.
Kotiudut,
aika kuluu siivillä
Unholaan jää Espanjan kadut.
Kultaiset reunukset on meidän pilvillä.
Me ollaan ystävistä parhaat,
vaikka joskus karkaat.
Kaivat kuoppaa syvää,
maistat sohvaa, sanot hyvää!!
Ei meitä erota mikään!
Eikö edes naapureiden valitukset?
Ei sekään!
Vuodet vierii,
rankkaa treenii.
Kolutaan metsät, puistot ja pellot
kotiin lienee jääneet kellot.
Oli yö tai päivä,
ei paina meitä huolen häivä.
Kun yhdessä juostaan, kävellään, poljetaan ja uidaan.
Ongelmat pois puidaan.
Vaik joskus huonolta näytti,
kun kaiken ajan sunhun käytti,
vaan saatiinhan me sunstakin
yhteiskuntakelpoinen.
Takana on sun hurjapäiset kujeet,
vaik tiesinhän mä niiden olevan vain murheet,
jotka purit meidän sohvaan
silloin kun sun rintaa oikein kovaa puristi.
Näit painajaista miehestä, joka sua joskus kuristi.
Uniisi tulevat yhä vieläkin
pelot hylkäämisen,
kaikkea edes tiedä mä en.
Rakas perheenjäsen olet nyt,
ei väliä mitä olet kokenut,
ei väliä missä olet syntynyt.
Aina samaa köyttä vedetään
ja toisistamme huolta pidetään.
Yhdessä kasvetaan,
yhdessä vanhetaan.
Paljon vielä koetaan.
Koskaan hylkää en sinua.
Rakastathan sinäkin minua.
-Minttu
ypöyksin hyljättiin.
Ei kuultu itkua pienen,
kun tolppaan kiinni sidottiin.
Kuka kumma taakseen jätti sen?
Pitkän yön kolean
haukkuu koirat takaa aidan komean.
Yksinäinen vain pelkää
ei uskalla kääntää edes selkää.
Mut lopulta onneks aamu koittaa
valo jo pimeydenkin voittaa.
Kuuluu ääni askeleiden
avaa silmät varoen.
Nostetaan syliin lämpöiseen
Ääni sanoo älä pelkää, pian pääset sänkyyn
pehmoiseen.
Pieni kasvaa isoksi
syntyy aivan uudeksi.
Vähän puree aluksi.
Saa oman sängyn, hyvää ruokaa,
Oi lisää mulle sitä tuokaa!
Pikkuinen jo uneen huokaa.
Ennen oli pienenläntä,
nyt vain kasvaa pitkä häntä!
Komea poika, niin ne sanovat
ja samalla rapsutuksia antavat.
Ihmiseen jo luottaa tää,
josko koti oma sille löytyis,
ettei tänne turhaks jää.
Seuraavaksi siru nahan alle,
passi oma, et pääsee koira tääkin taivahalle.
Koppaan sullotaan,
päätä taputetaan
ja onnea toivotetaan.
Kopassa on pimeää
ja kylmää
pelottaa ja hirvittää.
Meteli on aikamoinen.
Muistuu mieleen pelot hylkäämisen.
Mut onneksi ei oo matka pitkä,
ovi aukeaa vaan edessä on mitkä??
Kädet vieraan ihmisen.
En ole varma haluanko ulos vaiko en.
Tuolla sittenkin on naama tuttu,
aivan oikealta tuoksuva nuttu!
Halaan, pussaan, nuolen kasvot.
Mut miksi mua noin hassusti katsot?
Viitot ja sanot katso tuonne!
Täs o Salvador, täs o Minttu.
Molemmil o vähä rimppakinttu.
Minttu, tää uusi tuttavuus,
On kovin innossaan.
Ihan ku olis kuolaakin suus.
Se lähtee mua kuljettamaan,
hyvä ku ehdin hyvästit heiluttamaan.
Arvaan jo pikku hiljaa sen,
tää on uusi alku,
uusi elämä.
Tästä alkaa meidän yhteinen
taival vaikea, mut onnellinen.
Automatka kotiin alkaa,
makaan rauhassa ja nuolen jalkaa.
Saan syötäväksi ihanan luun.
Onko ne varmoja et haluavat munt,
etteivät vaan jonkun muun??
Koti.
Tuo sana ihmeellinen.
Pian pääset kotiin omaan.
Koskaan sua hylkää en.
Ei vie sua mikään katuojaan.
Kotiudut,
aika kuluu siivillä
Unholaan jää Espanjan kadut.
Kultaiset reunukset on meidän pilvillä.
Me ollaan ystävistä parhaat,
vaikka joskus karkaat.
Kaivat kuoppaa syvää,
maistat sohvaa, sanot hyvää!!
Ei meitä erota mikään!
Eikö edes naapureiden valitukset?
Ei sekään!
Vuodet vierii,
rankkaa treenii.
Kolutaan metsät, puistot ja pellot
kotiin lienee jääneet kellot.
Oli yö tai päivä,
ei paina meitä huolen häivä.
Kun yhdessä juostaan, kävellään, poljetaan ja uidaan.
Ongelmat pois puidaan.
Vaik joskus huonolta näytti,
kun kaiken ajan sunhun käytti,
vaan saatiinhan me sunstakin
yhteiskuntakelpoinen.
Takana on sun hurjapäiset kujeet,
vaik tiesinhän mä niiden olevan vain murheet,
jotka purit meidän sohvaan
silloin kun sun rintaa oikein kovaa puristi.
Näit painajaista miehestä, joka sua joskus kuristi.
Uniisi tulevat yhä vieläkin
pelot hylkäämisen,
kaikkea edes tiedä mä en.
Rakas perheenjäsen olet nyt,
ei väliä mitä olet kokenut,
ei väliä missä olet syntynyt.
Aina samaa köyttä vedetään
ja toisistamme huolta pidetään.
Yhdessä kasvetaan,
yhdessä vanhetaan.
Paljon vielä koetaan.
Koskaan hylkää en sinua.
Rakastathan sinäkin minua.
-Minttu
Kommentit