Tervehdys taas kaikille lukijoilleni ja pahoitteluni, kun viime kerrasta on vähän kulunut aikaa! Ymmärrätte varmaan, että arki on viime aikoina ollut hieman erilaista ja olen etsinyt aikaa kirjoittelulle jo jonkin aikaa. :)
Pienokaisemme syntyi vihdoin kaksi viikkoa ja kaksi päivää yli lasketun ajan. Haluan jakaa tämän elämäni taianomaisimman ja upeimman suoritukseni teidän kaikkien kanssa.
Synnytys jouduttiin käynnistämään, eikä kokemus todella ollut helpoimmasta päästä. Menimme sovitusti aamulla sairaalaan ja aloin saada neljän tunnin välein lääkkeitä, eräänlaisia hormooneja, jotta synnytys alkaisi käynnistymään. Ensimmäiset lääkkeillä aikaan saadut supistukset alkoivat puoli kolmelta yöllä 25 tuntia ennen, kuin vauva oli sylissä. Vietin suurimman osan ajasta kävelemällä ympäri sairaalan käytäviä, kiikkustuolissa kuuman kaurapussin kanssa tai suihkussa, mikä vain antoi edes hetkellisesti paremmat oltavat. Uni jäi siis kaiken lisäksi erittäin vähälle. Onneksi sain kuitenkin tuntien kuluessa vahvoja kipulääkkeitä ja hieman ummistettua silmiä niiden avulla ennen kuin jouduin tuntikausiksi makaamaan epämukavasti kiinni vauvan sydänkäyrää ja liikkeitä tarkkailevaan koneeseen, sillä jossain kohtaa nousi huoli vauvan kunnosta hieman turhan vilkkaiden käyrien ja vihertävän lapsiveden vuoksi. Synnytysosastollakin oli ruuhkaa, joten jouduimme odottelemaan pitkään omaan huoneeseen pääsyä. Onneksi mieheni oli kuitenkin koko ajan tukenani, kun sitä tarvitsin. Lopulta synnytysosatolle päästyämme pääsin taas jaloittelemaan ja lämpimään suihkuun. Silloin kuitenkin kiellettiin syöminen ja juominen leikkausriskin vuoksi ja olin todella janoinen! Tähän vaivaan sain imeskellä jääpaloja. Vauvan päähän asennettiin anturat, jolloin käyrien tarkkailu oli helpompaa ja tarkempaa. Minunkaan ei tarvinnut maata koko aikaa paikoillaan, kuten aikaisemmin. Sitten minulle laitettiin tippa ja oksitosiinia suoraan suoneen. Kovemmat ja todella kivuliaat supistukset alkoivat tulla muutaman minuutin välein. En todellakaan ollut uskonut kipuja niin koviksi ja voimaa vieviksi. Aikaa kului ja kohdunsuu ei tarkastusten välillä ollut auennut niin paljoa kuin olin kuvitellut kivuista päätellen, joten epätoivo alkoi iskeä minuun. Oksitosiini annosta lisättiin edelleen vähän väliä. Minulle suositeltiin epiduraalia ja ilokaasua helpottamaan oloa. Niistä olikin aivan tajuttoman paljon apua, enkä voisi kuvitellakaan, että olisin kieltäytynyt, niin järkyttäviä kivut olivat. Pärjäsin koko ajan kuitenkin hyvin mieheni ja ihanan päämäärän ajattelun avulla. Annosta lisättiin edelleen. Ihmettelin kun toinen epiduraali ei enää tehonnut, sillä yht äkkiä, kun olin aikaisemman epiduraalipistoksen ja ilokaasun voimin saanut kerättyä itseäni olikin ponnistusvaihe jo lähtenyt käyntiin! Ponnistaminen oli myös sanoinkuvaamattoman raskasta ja vauva painoi loppuun asti kylkiluitani kipeästi, joka vaikeutti ponnistamista. Vauvan päässä olleet anturat alkoivat ilmoittaa ennakoivasti vauvan mahdollisesta heikkenevästä tilasta, joten synnytystä piti nopettaa ja hänet autettiin imukupilla maailmaan. Näin ensimmäisenä hänen tuuhean tukkansa, joka antoi huimasti voimaa kätilöiden ja mieheni kannustuksen lisäksi loppurutistukseen. Viimeinkin yhdeksän kuukauden, kahden viikon ja kahden päivän odotuksen jälkeen sain hänet rinnalleni ja näin hänen kauniit silmänsä. Täytyimme mieheni kanssa onnesta ja ylpeydestä! Kaikki kauhun hetket olivat nyt takana ja unohduksissa. En edes huomannut enää, kun jälkeiset tulivat ja sain muutamia tikkejä, niin lumoutunut vauvaamme olin. Itseasiassa jokainen kivulias sekunti, jonka olin käynyt läpi alkoi tuntua samalla hetkellä upealta ja kultaiselta asialta, joka oli saattanut rakkaan tyttäremme luoksemme. Olisin ollut välittömästi hänen vuokseen valmis, vaikka uusimaan koko homman!
Vauva voi heti hienosti ja saikin elämänsä ensimmäiset huippu pisteet 9/9/10 :). Sairaalassa vietin yhteensä noin viitisen päivää. Opettelimme ihanan Tyksin henkilökunnan avustuksella tuntemaan, hoitamaan ja minä imettämään häntä. Niitä ikimuistoisia päiviä en unohda koskaan! Minun ollessani sairaalassa mieheni, myös isäni ja ystäväni hoitivat hommiani kotona eli eläinlaumaa, johon kuuluvat siis kaksi koiraa ja kolme kissaa. Tämä on jokaiselle sellaiselle kumppanille, joka ei osallistu toisen tavoin eläinten hoitoon, hieno tilaisuus luoda syvempää suhdetta ja luottamusta etenkin koiriin. Koirat kunnioittavat aina enemmän sitä henkilöä, joka antaa ruokaa ja ulkoiluttaa.
Mieheni vei koirille sairaalassa olessani vauvan tuoksuisen myssyn, jonka hän puki nallen päähän ja piti tätä iltaisin sylissään sohvalla luoden vauvan tuoksusta jälleen assosiaaton johtajuuteen. Koirat saivat vähän matkan päästä haistella, mutta eivät kosketella. Koirien erinomaista hajuaistia kannattaa hyödyntää, sillä ne haistavat kyllä kaukaakin jokaikisen tuoksun erikseen ja luovat tästä itselleen käsityksen. Esimerkiksi meille ihmisille lihakeitto tuoksuu lihakeitolle, mutta koirat haistavat lihan, kasvikset, mausteet, kaikki tuoksut erikseen ja yhdistävät ne ruokailuun. Meidän ihmisten sitä on vaikea ymmärtää, mutta ne haistavat siis tästä kotiin kuljetetusta myssystäkin, pelkästään ollessaan samassa huoneessa, vauvan oman tuoksun, sairaalan, äidinmaidon, minut, aivan kaiken mikä myssyä on koskettanut lähiaikoina. Olen kuullut, että jotkut ihmiset antavat koiran leikkiä tai järsiä vauvan tuoksuisia asioita tai sijoittavat sen ruokakupin alle luodakseen positiivisen mielleyhtymän vauvaan. Itse en halunnut näin tehdä, sillä en myöhemminkään toivo koirieni jyrsivän lasteni tavaroita tai etenkään syövän vauvani päältä. :D Jos jonkin asian halutaan olevan kiellettyä, on sen oltava sitä aina. Muutoin koiran voi olla vaikea tietää milloin jotakin asiaa saa tehdä ja milloin ei. On parempi ottaa varman päälle ja olla johdonmukainen, etenkin kun on kyse niinkin tärkeästä asiasta, kuin vauvan turvallisuus. Koirilla on oltava omat lelut ja tavarat, jotka esitellään koiralle ja annetaan lupa leikkiä. Ne tietävät kyllä jo pelkästään tuoksusta ja mielleyhtymästä mikä on niiden omaa ja mikä ei. On vain tehtävä selväksi, että jokaisella asunnosta löytyvällä esineellä ei saa leikkiä tai edes koskea.
Kun kotiin tulokin viimein vauvan kanssa koitti, suunnittelin etukäteen tarkoin, kuinka toimimme ja keskustelimme asiasta mieheni kanssa. Meillä koirat ovat poissa ollessamme yläkerrassa lapsiportin takana, jolloin saamme aina tulla rauhassa kotiin ja riisua vaatteet ilman yltiö iloisia koiria toivottamassa meitä tervetulleeksi ja säheltämässä jaloissa. Tällä vältetään helposti myös koirien karkaaminen oven avaamisen yhteydessä, jota tapahtuu valitettavan paljon ainakin muille ihmisille. Vähintään kerran parissa kuukaudessa, jostain ovesta näkyy ryntäävän utelias energinen koira luvattomasti ja useimmiten hyökkää räksyttämään muille ulkoileville koirille. Tämä on hyvä keino myös eroahdistusta kärsivien koirien avuksi, sillä kun kotiin paluusta ei tehdä maailman parhainta ja erikoisinta tapahtumaa koiralle, ei se myöskään yhtä toivottomasti odota ihmistä kotiin. Yläkertaan tullessamme käskemme myös koirat pois portilta istumaan ja odottamaan. Näin vältetään esimerkiksi vaaratilanteet portaiden yläpäässä ja hillitsemme myös valtaisaa jännitystä. Meillä keittiö, oleskelutilat, makuuhuone ja toinen vessa sijaitsee yläkerrassa, joten tulemme siis aina ylös esimerkiksi kauppakassien kera ja sillä kertaa siis turvakaukalon ja vauvan kanssa. Koirat odottavat aina kunnes tavarat ovat poissa käsistä, jonka jälkeen menen tervehtimään ja vapauttamaan ne maltillisesti. Vauvan tullessa ensi kertaa kotiin kuljetin laumanjohtajana hänet turvakaukalossa koirien ohi ja annoin mieheni huolehtia riisumisesta, kun itse lähdin koirien kanssa ulos purkamaan niiden energioita. Tiesin että ne ovat odottaneet minua ja niiden on vaikea pysyä nahoissaan saapuessani, joten parasta oli olla odottamatta suurempaa keskittymistä ja rauhallista käyttäytymistä uuden tulokkaan luona ennen, kuin ne olivat päässeet kunnolla ulos päästämään höyryjä ja tervehtimään minua. Mikäli olet itse siinä kunnossa, ettet heti sairaalasta päästyäsi jaksa tai pysty lähtemään ulos koirien kanssa, tervehdi ne toisessa huoneessa, jottei ensimmäinen mielleyhtymä vauvaan olisi riehakas jälleennäkeminen kanssasi. Joku muu voi varmasti sitten käyttää koirasi ulkona purkamassa energioita.
Emme ensimmäisenä päivänä päästäneet koiria aivan lähelle, jotta kunnioitus vauvaa kohtaan alkaisi heti alusta. Susiemotkaan eivät päästä toisia susia ollenkaan pentueensa lähelle ensimmäisinä viikkoina. Jotkut koirat tietävät tämän luonnostaan, eivätkä tule sinun tai vauvan lähelle. Älä siis heti huolestu tällaisesta käytöksestä ja pakota koiraa vauvan lähelle. Anna mielenkiinnon tulla luonnostaan. Voit halutessasi omalla elekielelläsi näyttää koiralle, että omistat vauvan, eikä koiraa tarvita nyt lähellä. Aina ei tarvitse komentaa, sillä se voi olla hyvinkin negatiivinen kokemus koiralle, jota emme halua sen tuntevan vauvan lähellä. Koirat ymmärtävät paremmin eleitä, kuin sanoja ja ne ovat luonnollisempia etenkin tällaisissa tilanteissa. Voit ilmaista itseäsi esimerkiksi tuijottamalla, jäykistelemällä tai murisemalla. Ne eivät ole koiralle rangaistus samalla tavalla, kuin ehkä kovat käskyt ovat, vaan eräänlainen varoitus. Muista kuitenkin joka tapauksessa aina olla tosissasi ja tarkoittaa sitä mitä sanot tai teet. Koirat kyllä tietävät jos et ole. Voit harjoitella elekieltä myös jo ennen vauvan tuloa ja kokeilla sen tehoa juuri sinun koiraasi. Jos koirasi haukkuu, jäykistelee tai murisee sinulle tai muille ihmisille, on koira poistettava ainakin vauvan läheltä ja jatkettava harjoittelua turvallisesti esimerkiksi kuonokopan ja hihnan avulla. Ammattilainen osaa auttaa parhaiten. Ota tällaiset eleet aina vakavasti, vaikka ne eivät aina välttämättä edelläkään puremista, mutta ovat merkki dominoinnista ja/tai epävarmasta koirasta, jonka käytös ajan kanssa saattaa muuttua aggressiiviseksi.
Yhteenvetona sanoisin, että elämämme saman katon alla on lähtenyt käyntiin vauvan ja eläimien kanssa erittäin hienosti, jopa paljon paremmin kuin ikinä osasin odottaakaan ja olen aivan varma, että jokaikinen koirien kanssa vietetty minuutti ja tehty harjoitus on ollut hedelmällinen ja auttanut meitä pääsemään tähän pisteeseen ja tulokseen, jolla kaikkien arki on miellyttävää. Pitäkää siis turhautuessannekin mielessä, että jokainen hetki auttaa teitä pääsemään tavoitteeseenne ja koko loppu elämänne on teistä itsestänne kiinni, niin tässä, kuin muissakin elämän osa-alueissa!
Lisää seuraavista päivistä ja viikoista kirjoitan taas mahdollisimman pian! Toivottavasti taas näistäkin jakamistani kokemuksista on jollekin hyötyä ja iloa. Onnea ja voimia kaikille harjoituksiin, odotukseen ja elämään oman laumanne kanssa!
Kuvaa vauvasta en nyt pysty jakamaan, vaikka haluaisin, sillä tällä hetkellä käytössä olevan tietokoneemme USB-portit ovat sökönä, mutta voin kertoa hänen olevan aivan valloittavan suloinen pikku pörröpää <3
Pienokaisemme syntyi vihdoin kaksi viikkoa ja kaksi päivää yli lasketun ajan. Haluan jakaa tämän elämäni taianomaisimman ja upeimman suoritukseni teidän kaikkien kanssa.
Synnytys jouduttiin käynnistämään, eikä kokemus todella ollut helpoimmasta päästä. Menimme sovitusti aamulla sairaalaan ja aloin saada neljän tunnin välein lääkkeitä, eräänlaisia hormooneja, jotta synnytys alkaisi käynnistymään. Ensimmäiset lääkkeillä aikaan saadut supistukset alkoivat puoli kolmelta yöllä 25 tuntia ennen, kuin vauva oli sylissä. Vietin suurimman osan ajasta kävelemällä ympäri sairaalan käytäviä, kiikkustuolissa kuuman kaurapussin kanssa tai suihkussa, mikä vain antoi edes hetkellisesti paremmat oltavat. Uni jäi siis kaiken lisäksi erittäin vähälle. Onneksi sain kuitenkin tuntien kuluessa vahvoja kipulääkkeitä ja hieman ummistettua silmiä niiden avulla ennen kuin jouduin tuntikausiksi makaamaan epämukavasti kiinni vauvan sydänkäyrää ja liikkeitä tarkkailevaan koneeseen, sillä jossain kohtaa nousi huoli vauvan kunnosta hieman turhan vilkkaiden käyrien ja vihertävän lapsiveden vuoksi. Synnytysosastollakin oli ruuhkaa, joten jouduimme odottelemaan pitkään omaan huoneeseen pääsyä. Onneksi mieheni oli kuitenkin koko ajan tukenani, kun sitä tarvitsin. Lopulta synnytysosatolle päästyämme pääsin taas jaloittelemaan ja lämpimään suihkuun. Silloin kuitenkin kiellettiin syöminen ja juominen leikkausriskin vuoksi ja olin todella janoinen! Tähän vaivaan sain imeskellä jääpaloja. Vauvan päähän asennettiin anturat, jolloin käyrien tarkkailu oli helpompaa ja tarkempaa. Minunkaan ei tarvinnut maata koko aikaa paikoillaan, kuten aikaisemmin. Sitten minulle laitettiin tippa ja oksitosiinia suoraan suoneen. Kovemmat ja todella kivuliaat supistukset alkoivat tulla muutaman minuutin välein. En todellakaan ollut uskonut kipuja niin koviksi ja voimaa vieviksi. Aikaa kului ja kohdunsuu ei tarkastusten välillä ollut auennut niin paljoa kuin olin kuvitellut kivuista päätellen, joten epätoivo alkoi iskeä minuun. Oksitosiini annosta lisättiin edelleen vähän väliä. Minulle suositeltiin epiduraalia ja ilokaasua helpottamaan oloa. Niistä olikin aivan tajuttoman paljon apua, enkä voisi kuvitellakaan, että olisin kieltäytynyt, niin järkyttäviä kivut olivat. Pärjäsin koko ajan kuitenkin hyvin mieheni ja ihanan päämäärän ajattelun avulla. Annosta lisättiin edelleen. Ihmettelin kun toinen epiduraali ei enää tehonnut, sillä yht äkkiä, kun olin aikaisemman epiduraalipistoksen ja ilokaasun voimin saanut kerättyä itseäni olikin ponnistusvaihe jo lähtenyt käyntiin! Ponnistaminen oli myös sanoinkuvaamattoman raskasta ja vauva painoi loppuun asti kylkiluitani kipeästi, joka vaikeutti ponnistamista. Vauvan päässä olleet anturat alkoivat ilmoittaa ennakoivasti vauvan mahdollisesta heikkenevästä tilasta, joten synnytystä piti nopettaa ja hänet autettiin imukupilla maailmaan. Näin ensimmäisenä hänen tuuhean tukkansa, joka antoi huimasti voimaa kätilöiden ja mieheni kannustuksen lisäksi loppurutistukseen. Viimeinkin yhdeksän kuukauden, kahden viikon ja kahden päivän odotuksen jälkeen sain hänet rinnalleni ja näin hänen kauniit silmänsä. Täytyimme mieheni kanssa onnesta ja ylpeydestä! Kaikki kauhun hetket olivat nyt takana ja unohduksissa. En edes huomannut enää, kun jälkeiset tulivat ja sain muutamia tikkejä, niin lumoutunut vauvaamme olin. Itseasiassa jokainen kivulias sekunti, jonka olin käynyt läpi alkoi tuntua samalla hetkellä upealta ja kultaiselta asialta, joka oli saattanut rakkaan tyttäremme luoksemme. Olisin ollut välittömästi hänen vuokseen valmis, vaikka uusimaan koko homman!
Vauva voi heti hienosti ja saikin elämänsä ensimmäiset huippu pisteet 9/9/10 :). Sairaalassa vietin yhteensä noin viitisen päivää. Opettelimme ihanan Tyksin henkilökunnan avustuksella tuntemaan, hoitamaan ja minä imettämään häntä. Niitä ikimuistoisia päiviä en unohda koskaan! Minun ollessani sairaalassa mieheni, myös isäni ja ystäväni hoitivat hommiani kotona eli eläinlaumaa, johon kuuluvat siis kaksi koiraa ja kolme kissaa. Tämä on jokaiselle sellaiselle kumppanille, joka ei osallistu toisen tavoin eläinten hoitoon, hieno tilaisuus luoda syvempää suhdetta ja luottamusta etenkin koiriin. Koirat kunnioittavat aina enemmän sitä henkilöä, joka antaa ruokaa ja ulkoiluttaa.
Mieheni vei koirille sairaalassa olessani vauvan tuoksuisen myssyn, jonka hän puki nallen päähän ja piti tätä iltaisin sylissään sohvalla luoden vauvan tuoksusta jälleen assosiaaton johtajuuteen. Koirat saivat vähän matkan päästä haistella, mutta eivät kosketella. Koirien erinomaista hajuaistia kannattaa hyödyntää, sillä ne haistavat kyllä kaukaakin jokaikisen tuoksun erikseen ja luovat tästä itselleen käsityksen. Esimerkiksi meille ihmisille lihakeitto tuoksuu lihakeitolle, mutta koirat haistavat lihan, kasvikset, mausteet, kaikki tuoksut erikseen ja yhdistävät ne ruokailuun. Meidän ihmisten sitä on vaikea ymmärtää, mutta ne haistavat siis tästä kotiin kuljetetusta myssystäkin, pelkästään ollessaan samassa huoneessa, vauvan oman tuoksun, sairaalan, äidinmaidon, minut, aivan kaiken mikä myssyä on koskettanut lähiaikoina. Olen kuullut, että jotkut ihmiset antavat koiran leikkiä tai järsiä vauvan tuoksuisia asioita tai sijoittavat sen ruokakupin alle luodakseen positiivisen mielleyhtymän vauvaan. Itse en halunnut näin tehdä, sillä en myöhemminkään toivo koirieni jyrsivän lasteni tavaroita tai etenkään syövän vauvani päältä. :D Jos jonkin asian halutaan olevan kiellettyä, on sen oltava sitä aina. Muutoin koiran voi olla vaikea tietää milloin jotakin asiaa saa tehdä ja milloin ei. On parempi ottaa varman päälle ja olla johdonmukainen, etenkin kun on kyse niinkin tärkeästä asiasta, kuin vauvan turvallisuus. Koirilla on oltava omat lelut ja tavarat, jotka esitellään koiralle ja annetaan lupa leikkiä. Ne tietävät kyllä jo pelkästään tuoksusta ja mielleyhtymästä mikä on niiden omaa ja mikä ei. On vain tehtävä selväksi, että jokaisella asunnosta löytyvällä esineellä ei saa leikkiä tai edes koskea.
Kun kotiin tulokin viimein vauvan kanssa koitti, suunnittelin etukäteen tarkoin, kuinka toimimme ja keskustelimme asiasta mieheni kanssa. Meillä koirat ovat poissa ollessamme yläkerrassa lapsiportin takana, jolloin saamme aina tulla rauhassa kotiin ja riisua vaatteet ilman yltiö iloisia koiria toivottamassa meitä tervetulleeksi ja säheltämässä jaloissa. Tällä vältetään helposti myös koirien karkaaminen oven avaamisen yhteydessä, jota tapahtuu valitettavan paljon ainakin muille ihmisille. Vähintään kerran parissa kuukaudessa, jostain ovesta näkyy ryntäävän utelias energinen koira luvattomasti ja useimmiten hyökkää räksyttämään muille ulkoileville koirille. Tämä on hyvä keino myös eroahdistusta kärsivien koirien avuksi, sillä kun kotiin paluusta ei tehdä maailman parhainta ja erikoisinta tapahtumaa koiralle, ei se myöskään yhtä toivottomasti odota ihmistä kotiin. Yläkertaan tullessamme käskemme myös koirat pois portilta istumaan ja odottamaan. Näin vältetään esimerkiksi vaaratilanteet portaiden yläpäässä ja hillitsemme myös valtaisaa jännitystä. Meillä keittiö, oleskelutilat, makuuhuone ja toinen vessa sijaitsee yläkerrassa, joten tulemme siis aina ylös esimerkiksi kauppakassien kera ja sillä kertaa siis turvakaukalon ja vauvan kanssa. Koirat odottavat aina kunnes tavarat ovat poissa käsistä, jonka jälkeen menen tervehtimään ja vapauttamaan ne maltillisesti. Vauvan tullessa ensi kertaa kotiin kuljetin laumanjohtajana hänet turvakaukalossa koirien ohi ja annoin mieheni huolehtia riisumisesta, kun itse lähdin koirien kanssa ulos purkamaan niiden energioita. Tiesin että ne ovat odottaneet minua ja niiden on vaikea pysyä nahoissaan saapuessani, joten parasta oli olla odottamatta suurempaa keskittymistä ja rauhallista käyttäytymistä uuden tulokkaan luona ennen, kuin ne olivat päässeet kunnolla ulos päästämään höyryjä ja tervehtimään minua. Mikäli olet itse siinä kunnossa, ettet heti sairaalasta päästyäsi jaksa tai pysty lähtemään ulos koirien kanssa, tervehdi ne toisessa huoneessa, jottei ensimmäinen mielleyhtymä vauvaan olisi riehakas jälleennäkeminen kanssasi. Joku muu voi varmasti sitten käyttää koirasi ulkona purkamassa energioita.
Emme ensimmäisenä päivänä päästäneet koiria aivan lähelle, jotta kunnioitus vauvaa kohtaan alkaisi heti alusta. Susiemotkaan eivät päästä toisia susia ollenkaan pentueensa lähelle ensimmäisinä viikkoina. Jotkut koirat tietävät tämän luonnostaan, eivätkä tule sinun tai vauvan lähelle. Älä siis heti huolestu tällaisesta käytöksestä ja pakota koiraa vauvan lähelle. Anna mielenkiinnon tulla luonnostaan. Voit halutessasi omalla elekielelläsi näyttää koiralle, että omistat vauvan, eikä koiraa tarvita nyt lähellä. Aina ei tarvitse komentaa, sillä se voi olla hyvinkin negatiivinen kokemus koiralle, jota emme halua sen tuntevan vauvan lähellä. Koirat ymmärtävät paremmin eleitä, kuin sanoja ja ne ovat luonnollisempia etenkin tällaisissa tilanteissa. Voit ilmaista itseäsi esimerkiksi tuijottamalla, jäykistelemällä tai murisemalla. Ne eivät ole koiralle rangaistus samalla tavalla, kuin ehkä kovat käskyt ovat, vaan eräänlainen varoitus. Muista kuitenkin joka tapauksessa aina olla tosissasi ja tarkoittaa sitä mitä sanot tai teet. Koirat kyllä tietävät jos et ole. Voit harjoitella elekieltä myös jo ennen vauvan tuloa ja kokeilla sen tehoa juuri sinun koiraasi. Jos koirasi haukkuu, jäykistelee tai murisee sinulle tai muille ihmisille, on koira poistettava ainakin vauvan läheltä ja jatkettava harjoittelua turvallisesti esimerkiksi kuonokopan ja hihnan avulla. Ammattilainen osaa auttaa parhaiten. Ota tällaiset eleet aina vakavasti, vaikka ne eivät aina välttämättä edelläkään puremista, mutta ovat merkki dominoinnista ja/tai epävarmasta koirasta, jonka käytös ajan kanssa saattaa muuttua aggressiiviseksi.
Yhteenvetona sanoisin, että elämämme saman katon alla on lähtenyt käyntiin vauvan ja eläimien kanssa erittäin hienosti, jopa paljon paremmin kuin ikinä osasin odottaakaan ja olen aivan varma, että jokaikinen koirien kanssa vietetty minuutti ja tehty harjoitus on ollut hedelmällinen ja auttanut meitä pääsemään tähän pisteeseen ja tulokseen, jolla kaikkien arki on miellyttävää. Pitäkää siis turhautuessannekin mielessä, että jokainen hetki auttaa teitä pääsemään tavoitteeseenne ja koko loppu elämänne on teistä itsestänne kiinni, niin tässä, kuin muissakin elämän osa-alueissa!
Lisää seuraavista päivistä ja viikoista kirjoitan taas mahdollisimman pian! Toivottavasti taas näistäkin jakamistani kokemuksista on jollekin hyötyä ja iloa. Onnea ja voimia kaikille harjoituksiin, odotukseen ja elämään oman laumanne kanssa!
Kuvaa vauvasta en nyt pysty jakamaan, vaikka haluaisin, sillä tällä hetkellä käytössä olevan tietokoneemme USB-portit ovat sökönä, mutta voin kertoa hänen olevan aivan valloittavan suloinen pikku pörröpää <3
Kommentit