Kadulle se heitettiin, ypöyksin hyljättiin. Ei kuultu itkua pienen, kun tolppaan kiinni sidottiin. Kuka kumma taakseen jätti sen? Pitkän yön kolean haukkuu koirat takaa aidan komean. Yksinäinen vain pelkää ei uskalla kääntää edes selkää. Mut lopulta onneks aamu koittaa valo jo pimeydenkin voittaa. Kuuluu ääni askeleiden avaa silmät varoen. Nostetaan syliin lämpöiseen Ääni sanoo älä pelkää, pian pääset sänkyyn pehmoiseen. Pieni kasvaa isoksi syntyy aivan uudeksi. Vähän puree aluksi. Saa oman sängyn, hyvää ruokaa, Oi lisää mulle sitä tuokaa! Pikkuinen jo uneen huokaa. Ennen oli pienenläntä, nyt vain kasvaa pitkä häntä! Komea poika, niin ne sanovat ja samalla rapsutuksia antavat. Ihmiseen jo luottaa tää, josko koti oma sille löytyis, ettei tänne turhaks jää. Seuraavaksi siru nahan alle, passi oma, et pääsee koira tääkin taivahalle. Koppaan sullotaan, päätä taputetaan ja onnea toivotetaan. Kopassa on pimeää ja kylmää pelottaa ja hirvittää. ...
-mitä milloinkin mintulla mielessä.