Siirry pääsisältöön

Tekstit

Koulupäivä

Noniin hei vaan taas kaikille! Tänään koulussa taas ja päästiin taas oppimaan monenmoista. Meillä oli tänään vähän lyhyempi päivä ja vain kahta ainetta. Ensiapua ja toimintaa digitaalisessa ympäristössä.  Ensiavussa käytiin läpi vielä uudestaan murtuneen käden sitomista kolmioliinalla, jota päästiin harjoittelemaan parin kanssa. Sitominen muistui aika hyvin aiemmilta tunneilta mieleen, mutta kertausta ja toistoa ei näissä jutuissa ole koskaan liikaa.  Käden sitomisen lisäksi sidottiin jalka tilanteessa, jossa jalan luut ovat murtuneet niin, ettei jalka saa päästä liikkumaan kuljetuksen aikana polvinivelen tai nilkan kohdalta. Jalat sidottiin yhteen, jotta terve jalka tukisi murtunutta jalkaa lastanomaisesti, silloin kun käytössä ei ole kunnollista lastaa. Tärkeää oli sidottessa jalat yhteen, pehmustaa jalkojen väli niin, ettei polven luut ja kehräisen luut pääse hinkkaamaan toisiaan, jolloin näihin kohtiin saattaisi tulla makuuhaavoja pitkän kuljetuksen aikana. Nilkka piti tuk...
Uusimmat tekstit

Matkalla lähihoitajaksi..

Taas on ollut taukoa blogin kirjoittamisesta.. Elämä 👨‍👩‍👧‍👧🥰😴🥳🐱🐱🐱🐶🐶🤱🏻🏃🏻‍♀️🧘🏻‍♀️🛀🏻🏋🏻‍♀️💅🎒🌱🥑🥕🍷🚗🌜🌞🌨️🧹🛒📝 ja muu some 📵 vie turhan paljon aikaa tämän kanavan käytöltä. Mutta nyt im back. Ainakin taas hetkeksi. Oikeastaanhan tämä on ihan kiva nykyisessä muodossaan. Täältä löytyy otteita oman elämän varrelta, joita voi aina palata lukemaan kun siltä tuntuu. Tänään olen täällä kuitenkin syystä. Opiskelen lähihoitajksi aikuispuolella monimuotokoulutuksessa. Jeii. 👏👏 Tämä on ollut unelmieni täyttymys ja motivaatiota opiskeluun löytyy näiden kotiäitinä vietettyjen vuosien jälkeen. Ihana kehittää itseään ja päästä aivan uudelle alalle.🤓🤩 Lisäksi kyseinen ala on ollut aina sydäntä lähellä, vaikka en aluksi ajatellutkaan tulevani tälle alalle töihin. Mahdollisuuksia on kuitenkin niin paljon, että löydän varmasti omani joukosta ajan myötä. Saimme siis tänään tehtäväsi digitaalisen toiminnan tunneilta pitää päiväkirjaa tämän hetkisistä opiskeluistamme.📖 Lähdem...

Kuinka kuluttaa koko yö blogaten..

Heippa hei taas kaikki! Häävalmistelut, häät ja kesä veivät minut täysin mukanaan ja tännekin kirjoitteluni on taas ollut laiskan puoleista! Iso ongelma tässä blogissa on myös se, etten ole vieläkään keksinyt kuinka tehdä blogitekstejä puhelimella ja olen aika harvoin loppujen lopuksi koneella. Mutta nyt taas tuli uutta intoa, kun satuin blogiani eräälle lapsipalstalle suosittelemaan ja käydessäni täällä ja vieläpä koneella, tuli ihan hirveä hinku kirjoittaa edes jotain! Toivon todella etten taas istu tässä loppuyötä jaarittelemassa koko kesän tapahtumia! Kesäämme sisältyi mm. laivaristeily Viking Gracella, joka on muuten mielestäni ihan mahtava paikka lapsen kanssa. Varaamamme hytti, joka ei sekään ollut huonoimmasta päästä haisi valitettavasti pahasti tupakalta, mutta koska lapsellisena ja astmaatikkoperheenä menimme asiasta valittamaan saimme upean sviitin tilalle, sillä varaustamme vastaavaa heillä ei ollut tarjota. Sviitti oli kyllä iloinen yllätys, etenkin siihen...