Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2013.

Jos otat, et jätä.. Hylätys tarina.

Kadulle se heitettiin, ypöyksin hyljättiin. Ei kuultu itkua pienen, kun tolppaan kiinni sidottiin. Kuka kumma taakseen jätti sen? Pitkän yön kolean haukkuu koirat takaa aidan komean. Yksinäinen vain pelkää ei uskalla kääntää edes selkää. Mut lopulta onneks aamu koittaa valo jo pimeydenkin voittaa. Kuuluu ääni askeleiden avaa silmät varoen. Nostetaan syliin lämpöiseen Ääni sanoo älä pelkää, pian pääset sänkyyn pehmoiseen. Pieni kasvaa isoksi syntyy aivan uudeksi. Vähän puree aluksi. Saa oman sängyn, hyvää ruokaa, Oi lisää mulle sitä tuokaa! Pikkuinen jo uneen huokaa. Ennen oli pienenläntä, nyt vain kasvaa pitkä häntä! Komea poika, niin ne sanovat ja samalla rapsutuksia antavat. Ihmiseen jo luottaa tää, josko koti oma sille löytyis, ettei tänne turhaks  jää. Seuraavaksi siru nahan alle, passi oma, et pääsee koira tääkin taivahalle. Koppaan sullotaan, päätä taputetaan ja onnea toivotetaan. Kopassa on pimeää ja kylmää pelottaa ja hirvittää. ...

Matkakuumetta

Tästäpä löytyikin mukava pieni hetki kirjoitella neidin päiväunien aikaan. Köllöttää parhaillaan tuossa vatsani päällä ja tuhina aivan ihanan suloisen kuuloista.     Olemme tässä välissä ehtineet viettää kesää koko perheen voimin kaikenlaista koko ajan puuhaillen. Kävimmepä aivan ihanalla Kreikan maallakin Kreetan saarella Agia Marinassa matkaseuranamme myös vanhempani. Voin lämpimästi suositella kyseistä paikkaa lapsiperheille ja kaikille muillekin. Eniten ihastuin siihen miten lapsirakkaita etenkin kreikkalaiset itse olivat. Aivan toista kuin meillä täällä jurojen suomipoikien keskuudessa. Täällä jos vieras mies tulisi lapselle lepertelemään tai lähettelisi lentosuukkoja, varmasti katsottaisiin pahasti ja leimattaisiin heti vähintään hulluksi tai pedofiiliksi.  Mutta lomakohteessamme se oli arkipäivää ja ihmiset kunnioittivat ja huomioivat lapsia tilanteesta riippumatta. Heille lapset ovat ilon aihe eikä suinkaan taakk...